Laamalan kyläyhdistys
Laamalan kyläyhdistys ry vuosikokous pidetään lauantaina 27.4. 2024 klo 12 Houtuntalolla. Kahvitarjoilu. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa!
Houtuntalo
Houtuntalo on Suomenniemen Houtunsaaressa sijaitseva Laamalan kyläyhdistyksen vuokraama vanha hirsitorppa joka on talkoovoimin kunnostettu yhdistyksen kokoontumispaikaksi. Talon rakentamisvuosi on hieman hämärän peitossa, mutta arviolta noin 150 vuotta sitten, eli 1870-luvulla ei kovin kauaksi heitä.
Talon kaikki kamarit eivät välttämättä ole yhtä vanhoja ja tällähetkellä talosta on kunnostettu tupa, eteinen ja pikkukamari, jossa kirjasto ja lehtipiste.. Näissä kaikissa on vanha hirsipinta otettu näkyville. Tuvan sähköt ja valaistus on myös uusittu ja laitettu puhallusvilla yläpohjaan.
Houtuntalolla pidetään myös jonkinverran eri seurojen ja järjestöjen kokouksia. Lauantaisin syyskuusta toukokuulle kahvitellaan pari kertaa kuukaudessa klo 12-14 jolloin lämmitetään tuvan uunit ja juodaan kahvit ja turistaan kuulumiset, seuraa tästä ilmoittelua facebook-ryhmässämme laamalansaari. Hiihtokaudella kahvitellaan yleensä joka lauantai tammi-helmikuulla.
Kesäkuusta elokuulle kylätalo on avoinna sopimuksen mukaan, ovikoodia voi tiedustella esimerkikisi Timo Flinckiltä (0503019104) tai Matti Kainulaiselta (0505670790). Talon osoite on Houtunsaarentie 180.
Talolta saa tietoa esimerkiksi alueen tapahtumista, kyläyhdistykseen ja kalastukseen liittyvistä asioista sekä valokuituverkon edistymisestä. Kirjastossa myös uudehkoja lehtiä, mm. Tekniikan maailma ja Tuulilasi.
Myös makkaraa voi paistaa nuotiopaikalla tai puugrillissä sään niin salliessa. Ranta ei ole kyläläisten käytössä kesäaikana.
Suuressa tuvassa on istumapaikkoja n. 20 hengelle ja tarvittaessa lisätuoleilla jopa 30 hengelle.
Houtuntaloa voi vuokrata esimerkiksi kokouksia tai perhejuhlia varten. Äänentoistolaitteet ja tv tietokoneliitännöillä mahdollistavat sujuvat kokoukset.
Voit tutustua entisaikojen Laamalansaareen valokuvien ja kertomusten kautta, Linkit löytyvät ylhäältä pudotusvalikosta.
Liity myös facebook-ryhmäämme Laamalansaari
Alla olevasta linkistä voit ladata Houtuntalon ja Laamalan kyläyhdistyksen uuden esitteen.
Kirjakamariin voi tuoda kirjoja ja lehtiä. Houtuntalon pääyhteyshenkilönä toimii Timo Flinck (p. 050 3019104). Myös kyläyhdistyksen pj. Vesa Erkkilä (p. 050 5873040) vastaa tiedusteluihin.
Laamalansaari sijaitse Suur-Saimaan kupeessa, entisen Suomenniemen kunnan, nykyisen Mikkelin kaupungin alueella, suunnilleen Mikkelin ja Lappeenrannan puolivälissä. Vakituisia asukkaita Laamalassa on parisenkymmentä, mutta vapaa-ajan asukkaita sitäkin enemmän. Aina 1960-luvulle saakka saaressa asui noin 150 henkeä.
Saimaan puhtaiden ja kalaisien vesien ansiosta alue on suosittua mökkiseutua ja ensimmäiset kesämökit ilmaantuivatkin jo 1960-luvulla. Laamalansaaressa sijaitsee myös suosittu ja rauhallinen karavaanarialue entisen koulun kauniissa maisemissa.
Tule mukaan toimintaamme!
Laamalan kylähdistys pyrkii ylläpitämään oman kylän yhteishenkeä ja kohdentamaan kylän voimavaroja yhteisen hyvän toteuttamiseen. Kyläyhdistys toimii myös alueen vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden linkkinä Mikkelin kaupungin ym. tahojen päättäjiin.
Yhdistys järjestää tapahtumia ja toimintaa varsinkin kesäisin yhdessä osakaskunnan ja karavaanareiden kanssa, mainittakoon mm. nuotanvetonäytökset rantakaloineen, onkitapahtumat, kauneimmat joululaulut, pikkujoulut, erilaiset talkoot kylän viihtyvyyden parantamiseksi sekä keppijumpat, sauvakävelyt ja muut liikunta-aktiviteetit.
Laamalan kyläyhdistyksen järjestämä toiminta on sitoutumatonta ja avointa yhdistystoimintaa. Jäseniksi toivotamme tervetulleiksi kaikki entiset ja nykyiset kyläläiset, vapaa-ajan asukkaat sekä yritykset. Jäseneksi voi liittyä ilmoittamalla siitä hallituksen tai yhdistyksen muille jäsenille tai alla olevalla kaavakkeella. Halutessaan voi maksaa vapaaehtoisen kannatusmaksun viitteellä 12315 yhdistyksen tilille FI16 4165 1020 0196 19. Toimintaa pyöritetään talkooperiaatteella ja kaikenlainen apu on tervetullutta toiminnan järjestämisessä.
Yhdistyksellä on hallitus, joka koordinoi ja hallinnoi kyläyhdistyksen toimintaa. Hallituksen jäseniin voi olla yhteydessä, jos sinulla on hyviä ideoita ja vinkkejä toiminnan suhteen. Viestiä voi lähettää myös allaolevalla kaavakkeella. Seuraa meitä ja ilmoitteluamme, tiedotamme toiminnastamme Facebook-sivullamme Laamalansaari foorumi ja Facebook-ryhmässämme Laamalansaari.
Nähdään Laamalansaaressa, Saimaan sydämessä!
Hallitus 2022-2024
Vesa Erkkilä, puheenjohtaja p. 050 587 3040
Martti Polvinen, varapuheenjohtaja p. 0400 872 560
Leena Berg, jäsen p, 0400 209 032
Harri Hartikainen, jäsen p, 0500 558870
Ota yhteyttä: