Yhteislaulujen sanoja:

Kalastaja-Eemelin valssi

Mä seuduilla näillä on tunnettu kalamies

ja Eemeliksi mä ristitty oon.

Mä merellä elän ja kuolenkin kukaties

ja karin kaukaisen jään kainaloon.

Jos lämmin ompi sää tai kylmä hätistää,

niin yhtään ei väliä sen.

Ei haita nälkä näin, kun jyrsin evästäin

ja palan paineeksi juon kupposen.

Mä verkot vetehen vain lasken laulellen

ja luodolle käyn onkimaan.

Koukkuhun madon mä pujotan, ja thyi!

Ahti suo antejaan.

Jo aamulla varahain mä rantahan astelen

ja meren aalloille katseeni luon.

Siel ahvenet oottaa jo vierellä karien,

kun kalavehkeeni venheeseen tuon.

Jos lämmin ompi sää ....

Vanhan veräjän luona

Kun nuoruuden huumaan,

hehkuvan kuumaan

vie muiston tie, niin muistot nuo lohdun suo,

ja kaikki muu unhoittuu.

Sun kanssasi silloin kulkea illoin

sain kahden vain,

ja taivaan kuu, naurusuu,

vain nähdä sai suukon kai.

Vain yhtä ei lausuttu ääneen,

sen uskoimme mieleemme jääneen.

Silloin uskoin, että ainiaan

meille kuutamo luo kutiaan,

että toiseamme tavataan

luona vanhan veräjän.

Silloin ymmärrämme molemmat,

että päättymättä jatkuvat

hetket onnelliset, ihanat

luona vanhan veräjän.

Mut vuodet ne vaihtui,

haaveemme haihtui

pois, niin kuin ois

se hurmaa vaan öisen maan,

tai taikaa yön tähtivyön.

Jos toivoa saisin, niin hauaisin,

kun muistat mun,

ja jos myös on lohduton

sun eessäs tie, niin se vie

taas kaipaamaan uudelleen aikaa,

mi muistojen kätköissä kaikaa.

Ehkä kerran vielä uskotaan

kultaan kuutamon ja suudelmaan.

Ehkä kerran vielä tavataan

luona vanhan veräjän.

Silloin ymmärrämme molemmat,

että päättymättä jatkuvat

hetket onnelliset, ihanat

luona vanhan veräjän.

Luona vanhan veräjän.

Kotiseutu Pohjolassa

On kotiseutu mulla tuolla

Peräpohjolassa, siellä saanut olen

tuntea talven tuiskutuulen

sekä kesän lämpöisen.

Niin monet kerrat unelmissa

olen vielä kotitanhuvilla, missä

lapsena aina aikaa vietin

toisten kanssa leikkien.

Sinne vielä tahdon mennä,

siellä on kaikki ennallaan,

pihakoivu, vinttikaivo,

aittakin katto kallellaan.

Kuin suviaika vihdoin koittaa

Peräpohjolassa, silloin soilla soittaa

teeri ja riekkoparvet, silloin

muuttolinnut palajaa.

On keskikesän aika kaunein

Peräpohjolassa, jolloin kaikki kansa

läheltä ja myöskin kaukaa

saapuu juhannusta juhlimaan.

Pian sinne syksy taasen saapuu,

Peräpohjolassa järvet jäähän jäätyy,

aika on kauniin ruskan taikaa,

luonto muuttaa muotoaan.

Sinne vielä tahdon mennä,

siellä on kaikki ennallaan.

Isä, äiti, siskot, veljet,

heitä mä aina kaipaan vaan.

On kotiseutu mulla tuolla

Peräpojolassa, siellä saanut olen 

tuntea talven tuiskutuulen

sekä kesän lämpoisen.

Käyn ahon laitaa

Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt -

luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt.

Tulkaa, viekää sitten vaikka tuhkat pesästä,

mut minä nautin kesästä!

Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa,

ei estä kukaan kun matkaa teen.

Vain suvituulen minä kutsun kuulen,

se ottaa mukaan mun uudelleen.

Viranomaiset saa mua turhaan etsiä -

vielä riittää sentään jonkin verran metsiä.

Enkä välitä mä kuulla yhtään uutista sen

Raatikaisen tuutista. Käyn ahon laitaa...

Elämä tää on vain sattumalta saatua,

mutta stressin uhrina ois synti kaatua.

Hetkeäkään heiluisi en täällä hengissä

mä kiiltonahkakengissä. Käyn ahon laitaa...

Siellä missä käki vielä kehtaa kukkua

siellä sammalvuoteella on hyvä nukkua.

Kahila ei laula eikä Höyry selosta -

mä nautin hiljaiselosta. Käyn ahon laitaa...

Hiljaa vaeltaen taahdon sinne ehtiä,

missä ilmesty ei joutavia lehtiä.

Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia -

jo näkyy hiirenkorvia! Käyn ahon laitaa...

Saarenmaan valssi

Siel lauantai-iltana valkeat koivut

jo kunnaille antavat lehtevän näyn.

Ne hartaina näyttävät lausuvan sulle:

Vain onnea kaukana kukkuvat käet.

Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä,

kul silmissä leikkivät säkenet lyö.

Niin kaunista muualt ei löytyä saata

kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö.

Niin kaunista muualt ei löytyä saata

kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö.

Yön varjossa tuomi kuin valkea lumi

se lintujen laulua sinulle soi.

Ei muuten nyt huulet ja polttava poski

niin loistaa kuin omenan kukkaset voi.

Siis pyöritä, lennätä....

On Saarenmaan niityt kuin kasteinen syli,

yön helmassa lauluista helisee maa.

Ja taivaskin loistavi pilvien yli

ja polttava suudelma hurmata saa.

Siis pyöritä, lennätä....

Niin siellä me nurmella vietämme juhlaa,

kun hämärä aamulle kättä jo lyö.

Ja kaikkien aatokset yhtehen liittää

tuon päivämme runsahat riemut ja työt.

Siis pyöritä, houkuta neitoa nuorta,

sä kiiltävätähtinen sotilas, vaan.

Ne yöt ovat valkeat, kuluvat kohta-

nyt pellavapäätä et omaksi saa.

Ne yöt ovat valkeat, kuluvat kohta-

nyt pellavapäätä et omaksi saa.

Kulkurin valssi

Linnoissa kreivien häät vietetään,

on morsiamel kruunattu pää.

Siellä viihdyn suo viini ja sampanja vaan,

sydän kylmä voi olla kuin jää.

Siks mieluummin maantiellä tanssin,

kun metsien humina soi,

minä kultaisen kulkurin valssin,

tule kanssani, tyttö ohoi!

Vaik linnojen kruunut ne valoaan luo

ja kristallit kimaltelee,

ei liikuta kulkuria laisinkaan tuo,

kun armaansa kans astelee.

Hän pistää vaan raitilla tanssiksi,

kun metsien humina se soi.

Tähän kultaiseen kulkurin valssiin

tule kanssani tyttö, ohoi!

Maantietä rakastan ja kaihoan ain,

maantiellä viihdyn mä vaan.

Maantiellä kuljen kuin aikanaan Kain,

kantaen kohtaloaan.

Maantiellä, maantiellä tanssin,

kun metsien humina se soi

Tähän kultaiseen kulkurin valssiin

tule kanssani tyttö, ohoi!

Tähtinen taivas ja kuutamoyö

tienviittana kulkurin on.

Jos liiaksi matkalla kiristää vyö,

niin poikkan taas talohon.

Siel laulan, taas laulan ja tanssin,

kun metsien humina se soi

Tähän kultaiseen kulkurin valssiin

tule kanssani tyttö, ohoi!

Siel valitsen armaan mä itselleni,

jota salassa lemmin mä vain.

Hän ei itsekään tietää saa lempeäni,

se on lohtuna kulkiessain.

Ja muistellen häntä mä tanssin,

kun metsien humina se soi

Tähän kultaiseen kulkurin valssiin

tule kanssani tyttö, ohoi!

Oi niitä aikoja

Se majatalo mileen usein palaa,

jossa istuin iltahämärät.

Ei tarvinnut siellä juoda salaa,

siel kaikki keskenään ol ystävät.

Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja,

ne tahtoisin niin elää uudelleen.

Tuo aika rakkauden, tuo aika nuoruuden,

ne tahtoisin niin elää uudelleen.

Vuodet on nyt vierineet vain ohi,

pilvilinna pois on kulkenut.

Talon eessä vain on tyhjä tori,

menneisyys sen on nyt sulkenut.

Oi niitä aikoja .....

Peilistä näen nyt kuvan oman,

ystävät on kaikki poistuneet.

Muiston heistä näen kovin soman,

lohduttaa vain mua voi kyyneleet.

Oi niitä aikoja ...

Joskus kuulen naurun niin kuin silloin,

vierellä nuo ajat ihanat.

Nyt majatalon eessä seison yksin,

menneet on nyt pois ne unelmat.

Oi niitä aikoja ....

Satumaa

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,

missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.

Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,

siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.

Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,

niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,

vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan.

Vain aatoksin, mi kaus entää, sinne käydä saan.

Lennä laulu sinne, missä siintää satumaa,

sinne, missä oma armain mua odottaa.

Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän.

Kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.

Oi jospa kerran....

Reissumies ja kissa

On iltamyöhä, taipaleella muuan reissumies,

hän viheltelee kulkeissaan.

Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties,

on musta kissa seuranaan.

Mut kylmä alkaa ahdistella miestä hilpeää,

hän kaipaa varmaan kotia ja lieden lämpimää.

On iltamyöhä, taipaleella muuan reissumies,

hän viheltelee kulkeissaan.

Tien laidassa hän näkee mökin pienen, aution,

ja ovi sen on raollaan.

Se turvapaikkaa tietää, siinä kylmän suoja on,

ja reissumies on iloissaan.

Hän kissaansakin kutsuu - mihin mirri häipyi, hei!

Mut poissaolo kissan häntä kauan vaivaa ei.

On oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää,

kai hiirtä kissa pyydystää!

On liedessä - voi ihme! Pari hiiltä hehkuvaa,

hän takan ääreen hapuilee.

Ei uskalla nyt heikkoon hehkuun edes puhaltaa,

se sinälläänkin riittänee.

Hän käsiänsä ojentelee lieden lämpimään,

ja jokin kaunis muisto lämmittävi sydäntään.

Niin tuli aamu, arjen koura utulinnan kaas,

on reissummiehen kylmä taaas.

On päällä kylmän tuhan kissa yötään viettänyt,

ja kiilusilmät hehkun loi.

Sen, minkä luuli hiillokseksi, kissa onkin nyt,

kun aamu valon tupaan toi.

Mut reissumies ei moista jouda ajattelemaan,

vaan vihellellen tielle työntyy kissa mukanaan.

Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties,

on tapaleella reissumies!

Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo maille hiipi.
päivänsäde kultasiipi
juuri aikoi lentää eestä sen,
kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.

Katselivat toisiansa
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi:"Poltat silmiäni,
mut en ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
on pimeässä helppo taivaltaa.
Jää luokseni niin kotiluolaan
näytän sulle tien
Ja sinut armaakseni vien!"

Säde vastas:"Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa
enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
ellen kohta valoon lennä
niin en hetkeäkään elää saa!"

Niin lähti kaunis päivänsäde,

mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä

valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.

Sininen ja valkoinen

Kotimaa kun taakse jäi
mietin hiljaa mielessäin
mitä siitä kertoisin,
kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden?
laudat eessä ovien tai sen kaiken rikkauden?
Kunnes tiesin vastauksen:

Sininen on taivas,
siniset on silmänsä sen.
siniset on järvet,
sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki,
valkoiset on yöt kesien,
valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen,
kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin,
lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi,
terveisensä tuuli toi.
Sininen ja valkoinen
värit ovat vapauden!

Sininen on taivas, ...

Leila

Konsaan ei jää unhohon tuo armas nuoruusaika.

Yksi sana mul aina on kuin suuri lemmentaika.

Leila, Leila, Leila, lempiystäväin,

Leila, Leila, Leila,

kaut aikain säilyt sydämessäin.

Näin yhä vuosien takaa sun tenhos onnea jakaa.

Leila, Leila, Leila, sävel soi syömmessäin.

Ruusun hohde poskillas, kuin kuulto iltaruskon.

Huomen hurma huulillas loi mulle lemmen uskon.

Leila,Leila,Leila, lempiystäväin,

Leila, Leila, Leila, kaut aikain säilyt sydämessäin.

Oon sua lempinyt salaa tuo aika nyt mielehen palaa.

Leila, Leila, Leila, sävel soi syömmessäin.

Leila, Leila, Leila, lempiystäväin,

Leila, Leila, Leila, kaut aikain säilyt sydämessäin.

Näin yhä vuosien takaa sun tenhos onnea jakaa.

Leila, Leila, Leila, sävel soi syömmessäin.

Taas on aika auringon

Kun taas on aika auringon,

niin uskon siinä taikaa on.

Mä sulle taitan kukkasen,

kun vastaan riennät nauraen.

Ja tanssipaikan suuntaan päin,

näin lähdetään me käsikkäin.

Sun naurus tarttuu ihmisiin,

ja uskon jälleen haaveisiin.

Ihmisten mielet lannistaa

talvella pakkassää.

Reippaankin miehen astuntaa

huopanen hiljentää.

Tuntuu kuin vuotta kymmenen

jatkunut talvi ois.

Nähdessäs vihdoin peipposen

heität taas turkin pois.

kun taas on aika...

Juhlat, kun Jussin päivän on,

silloin taas tarkenee.

Loisteessa öisen auringon,

yksin en taikaa tee.

Kokkoihin liekit leimahtaa,

samoin myös sydämiin.

Monikin kenties ehdottaa

toiselle: Eikös niin?

Kun taas on aika ...

Jag tror, jag tror på sommaren.

Jag tror, jag tror på sol igen.

Jag pyntar mig i blå kravatt

och hälsar dig med blomming hatt.

Jag tror på dröm om sommarhus

med täppa och med lindars sus.

En speleman med sin fiol

och luften fylld av kaprifol.

Täällä pohjan tähden alla

Täällä Pohjantähden alla,

korkeimmalla kukkulalla

katson kauas kaukaisuuteen,

tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla,

taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton

minä itselleni saan.

Ja alla Pohjantähden

minä tulen, minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden

itken vuokses kyyneleen.

Täällä Pohjantähden alla,

murheita on laulajalla,
täällä kuu kumoittava

on myös alakuloinen.
Täällä Pohjantähden alla,

hiipii sieluun asti halla,
ja tunteet tappamalla,

rikki repii sydämen.

Ja alla Pohjantähden minä tulen,

minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden

itken vuokses kyyneleen.

Laivat puuta, miehet rautaa

Vanhan valan kapakassa puosu-vaari istuu yksin joka ilta.

Kuuluu laiturilta vinssin voihke, tarmo taljan. Puosu täyttää maljan.

Takaa tuiman tuulen hiio-hoi! (Hiio-hoi!) Jäyhän laulun kuulen hiio-hoi! (Hiio-hoi!)

Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio-hoi! Hiio-hoi!

Puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa hiio-hoi!) Hiio-hoi! (Hiio-hoi!)

Hyväntoivonniemen luona - hiisi vieköön retken - myrsky repii laivan.

Meri kiehui aivan haikalaa ja onnetonta miestä meni monta.

Se ken kulki merta hiio-hoi! (Hiio-hoi!) Nähdä sai myös verta hiio-hoi! (Hiio-hoi!)

Ennen oli miehet rautaa...

Tyynimeri, harvoin tyyni. Havannasta kurssi Rangoniin ja Kiinaan.

Sortui riisiviinaan kokkimme ja hakkelusta, ilman varoitusta,

teki kapteenista hiio-hoi! (Hiio-hoi!) Riita sinapista hiio-hoi! (Hiio-hoi!)

Ennen oli miehet rautaa ..

Vanhan valaan”-kapakassa puosuvaari istuu yksin istuu jälleen.

Huokaa ystävälleen kuulijalleen ainoalle, oluthaarikalle:

Kaipa vanha jaksaa, hiio-hoi! (Hiio-hoi!) Sinut vielä maksaa, hiio-hoi! (Hiio-hoi!)

Ennen oli miehet rautaa ..

Puhelinlangat laulaa

Puhelinlangat laulaa
ja taivaalla loistaa kuu
maantiellä vihellellen
kun kulkijapoika käy
Puhelinlangat laulaa
ja pilvistä katsoo kuu
Kulkijan taipaleella
ei huolien häivää näy.

Heinälatoon yöksi hän majoittuu
ja eväitänsä maistelee
Kullastansa siellä hän uneksuu,
kun unia hän vetelee.
Puhelinlangat laulaa
ja kuutamo kirkas on.
Vapaa kuin taivaan lintu
on kulkija huoleton.

Puhelinlangat laulaa
ja taivaalla loistaa kuu
maantiellä vihellellen
kun kulkijapoika käy.
Puhelinlangat laulaa
ja pilvistä katsoo kuu.
Kulkijan taipaleella
ei huolien häivää näy.

Tyttö jossain kaukana odottaa,

kaipaus on rinnassaan.

Riemumiellä kulkija vaeltaa

kaunokaista katsomaan.

Puhelinlangat laulaa

ja taruja kertoilee.

Maanteitten romantiikkaa

ne tuulessa soittelee.

Väliaikainen

Elo ihmisen huolineen murheineen,

se on vain väliaikainen.

Elon hetki myös helkkyvin riemuineen,

se on vain väliaikainen

Tämä elomme riemu ja rikkaus

sekä rinnassa riehuva rakkaus

ja pettymys tuo - totta tosiaan

väliaikaista kaikki on vaan!

Tuoksu viehkeinkin kauneimman kukkasen,

se on vain väliaikainen.

Aika kultaisen, hellimmän nuoruuden,

se on vain väliaikainen.

Sinun tyttösi hempeä kauneus

sekä huulien purppurapunerrus

ja hymynsä tuo - totta tosiaan

väliaikaista kaikki on vaan!

Hurma viinin, mi mieltäsi nostattaa,

se on vain väliaikainen.

Ja se heili, joka helyt sulla ostattaa,

se on myös väliaikainen.

Tämä elomme riemu ja rikkaus

sekä rinnassa riehuva rakkaus

ja pettymys tuo - totta tosiaan,

väliaikaista kaikki on vaan!

Ystävän laulu

Mistä tunnet sä ystävän?

Onko oikea sulle hän?

Anna meren se selvittää,

kuka viereesi jää.

Ja jos silloin kun myrsky soi

vain sun kumppanis vaikeroi,

vene lähimpään rantaan vie,

jääköön pois mikä lie!

Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?

Anna tunturin selvittää ,

kuka viereesi jää.

Kun on kaukana kaikki muut,

ja kun päättyvät pitkospuut,

kuka rinnallas ruikuttaa,

takaisin mennä saa.

Mistä tunnet sä ystävän?

Onko oikea sulle hän?

Ajat ankeimmat selvittää,

kuka viereesi jää.

Kun on sinulla vaikeaa,

ja kun tarvitset auttajaa,

silloin ystävyys punnitaan -

menee muut menojaan.

Siitä tunnet sä ystävän,

kun on vierelläs vielä hän.

Turhat tuttavat silloin ois

hävinneet pian pois.

Rakovalkealla

On yö ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen

kuu kirkas hohdettaan luo tunturille.

On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen,

on avautunut sydämeni sille.

Tää köyhä, karu maa

mun lumoihinsa saa,

on avautunut sydämeni sille.

On yö, ja revontulet

Pohjan puolla loistavat,
ne niin kuin noitavalot

luovat taikaa.
On ennen olleet täällä noidat,

Lapin haltiat.
Se oli suurten tietäjien aikaa.
Tää revontulten maa,
tää taian, loitsun maa -
se elää vielä tietäjien aikaa.

On yö, ja rakovalkealla

liekkiin tuijotan,
se lämpöänsä Lapin yöhön valaa.
Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan,
sen mieli tänne

lakkaamatta palaa.

Tää jään ja lumen maa,

se kiehtoo, lumoaa,

ja mieli tänne lakkaamatta palaa.

On yö, ja kohta kiinni painuu silmät raukeat -

vain havuvuode päällä hangen jäisen.

Kuin vartioina tunturien laet aukeat,

ne suojahansa ottaa yksinäisen.

Tää jylhän kaunis maa,

tää tunturien maa,

se suojahansa ottaa yksinäisen.

Vanhoja poikia viiksekkäitä

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharppuaan soittaa, ja norppa
nousee pinnalle pärskähtäen.
Aallon alla se suunnisti soittajan luo,
sille tuttua tutumpi on sävel tuo.
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää,
hyvin hylje sen ymmärtää.

Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa -
myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan,
kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
yksi ymmärtää kaipuun sen.

Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
Maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.

Lepokivellään iäkäs norppa

katsoo ystävää ymmärtäen.

Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan

ei näin tuuliseeen saareen saa asettumaan.

Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen

olla sukunsa viimeinen.

Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
Maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.

Sininen uni

Joka ilta kun lamppu sammuu

ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee

ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut

ja niillä se sipsuttaa.
Se hiipii ovesta sisään

ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki

ja sininen, uninen vyö,
ja unista jäätelön palaa

se pienillä hampailla syö.
Ja sillä on sininen auto

ja se auto hyrrää näin:
Surrur, surrur ja lähtee

unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo

on aivan kallellaan,
ja sinistä unien kirjaa

se kantaa kainalossaan.

Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie,

surrur surrur ja sinne on sininen uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä

ja metsässä kultainen puu

ja unien sinilintu

ja linnulla kultainen suu.

Ja se unien sinilintu,

se lapsia tuudittaa.

Se laulaa unisen laulun,

lala lallala lallallaa.

Kultainen nuoruus

Lapsena tuntenut murheita en,
riemuja vain, kohdata sain.
Siksi kai aika tuo onnellinen
säilyykin muistelmissain.

Ei kultainen nuoruus,
jää unholaan,
vaan muistoissain jälleen,
sen luoksein saan.

Päivinä nuoruuden onnellisen,
kohdata sain, rakkaimpain.
Hetkeä tuota mä unhoita en,
muistoissain säilyy se ain.

Ei kultainen nuoruuus...